Hopean Historiainfo(@)silvervatten.se

Hopeaa on käytetty parantamiseen/lääkkeeksi jo niinkin kauan kuin 4000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Persialaisissa kirjoituksissa mainitaan hopean käyttötapa, jossa vesi pannaan hopea-astiaan. Muinaisissa babylonialaisissa ja kreikkalaisissa sivilisaatioissa tiedettiin hopean kyvystä desinfioida. Kolloidihopeaa käytettiin parannuskeinona niinkin kauan aikaa sitten kuin antiikin Egyptissä. Sitä käytettiin vielä keskiajalla haavojen hoitoon.

Roomalaiset raportoivat hopean lääketieteellisestä käytöstä. Ennen kuin keksittiin kylmälaitteet käytettiin pöytähopeita tai hopeakolikkoa, joka pantiin juomavesiastiaan, jossa oli vettä tai maitoa, hidastamaan juoman pilaantumista. Pöytähopeat olivat varsin arvostettuja ruoan valmistuksessa ja säilytyksessä, koska oli tiedossa, että hopean kanssa kosketuksiin joutunut ruoka säilyi pidempään ja aiheutti vähemmän sairaustapauksia.

On yleisesti tiedossa, että hopeaa käytettiin ennen vuotta 1938 niin kuin käytetään nykyisin lääkkeitä. Käyttö käsitti niin suonensisäisen, suun kautta nieltävän, "kurlattavan", silmään tippoina pantavan, avoimiin haavoihin suoraan pantavan hopean käytön kuin myös palohaavojen käsittelyn hopealla – näissä kaikissa kolloidihopea on erityisen tehokasta syystä, että sillä on erityisen hyvät desinfioivat ja supistavat ominaisuudet.

Maaliskuun 1978 painoksessa Ruotsin Science Digest-julkaisussa oli artikkeli otsikolla "Silver, Vår Mäktigaste Bakteriedödare" (Hopea, Tuo Voimakkain Bakteerien Tuhoajamme), jossa tuotiin ilmi tieto, että yli puolet maailman lentoyhtiöistä käyttää hopealla käsiteltyä vettä suojatakseen asiakkaitaan veden kautta leviäviltä sairauksilta. Lisäksi siellä oli sitaatti tohtori Dr. Harry Margrafilta , St. Louis Missourista, jossa sanottiin "Tutkimuksessamme hopea näyttäytyy ihmeenä nykyaikaisessa lääketieteessä. Kun yksi antibiootti pystyy tappamaan ehkä noin puoli tusinaa erilaista bakteeriorganismia, pystyy hopea tappamaan suuruusluokassa 650 mikro-organismia. Resistenttejä kantoja ei kehity .... hopea on paras bakteerien tuhoaja, joka meillä on käytössämme."


Eräs hopeayhdiste, hopea sulfadiazine (Silvadene®),
on käytössä kaikissa suuremmissa palovammakeskuksissa USA:ssa.

Bakteerit kehittävät moderneja antibiootteja vastaan immuniteetin hälyttävän nopeasti. Lääketieteellinen yhteisö on avoimesti julistanut näin jo monta vuotta. Los Angeles Times raportoi eräässä artikkelissaan otsikolla "Arsenal Of Antibiotics Failing As Resistant Bacteria Develop" 23 lokakuuta 1994; "Viimeisten parin vuosikymmenen aikana on alkanut esiintyä (yhä laajenevassa määrin) antibiooteille vastustuskykyisiä kantoja. Koska bakteerit voivat siirtää geenejä yhdestä bakteerista toiseen, odottavat tutkijat ongelman (vain) pahenevan. Mahdollinen uhkatilanne on se, että ns "Andromeda Strain", kaikille antibiooteille superimmuuni mikrobi, joka siis näinollen voi luoda täydellisen surmaavia ketjureaktioita. UCLA Lääketieteellinen Keskus on raportoinut, että "kolloidihopea ... tappaa kaikki viirukset, joita vastaan sitä on testattu laboritoriossa."


Vastuuvapautus

 

 

Tekstejä/artikkeleita, joihin viittaan kolloidihopea-kotisivullani on kirjoitettu ja esitän ainoastaan tiedottavassa ja valistavassa tarkoituksessa.


Ei tuottaja eikä myyjä väitä mitään erityisiä etuja, joita on mahdollisesti kuvattu saatavan kolloidihopean käytöstä. Mahdolliset todistukset/kertomukset "yli"tyytyväisistä asiakkaista (kolloidihopean käyttäjistä) ei takaa, että sinä käyttäjänä saavutat yhtä hyviä tai samanlaisia tuloksia.